Palvelemme 100–1 000 hengen palveluyrityksiä ja asiantuntijaorganisaatioita. Viemme johdon ja organisaation läpi sen strategisen muutoksen, jonka tekoäly vaatii, ja nostamme työn tuottavuutta.
Kaikki ostavat teknologian. Harva uudistaa organisaation.
AI-muutoksessa on kaksi puolta: teknologia ja organisaatio.
Tuottavuusloikka syntyy vasta, kun molemmat uudistuvat yhdessä. Kilpailukykyisen organisaation rakentaminen on VAISTOn ydinosaamista.
Teknologian käyttöönotto
Työkalut, lisenssit, koulutukset, agentit, pelisäännöt. Tähän markkinoilla on paljon apua, ja siksi siitä yleensä aloitetaan.
Organisaation uudistuminen
Ihmiset, luottamus, työn sisältö, johtaminen. Tähän ei ole valmista pakettia, koska kyse ei ole teknisestä ongelmasta.
Tekoäly ei päätä, miten organisaatio uudistuu.
AI-muutos on sarja päätöksiä, jotka koskevat samaan aikaan ihmisiä, rahaa ja asiakkaita.
Miten ihmiset sitoutetaan uudistukseen, joka muuttaa heidän työtään ja koko organisaatiota.
Mitä tehdään ihmiselle, jonka työstä iso osa automatisoituu.
Mihin vapautuva aika käytetään, jotta se näkyy tuloksessa.
Miten henkilöstöä palkitaan, kun vanhat mittarit eivät enää toimi.
Mitä myydään, kun asiakas tekee itse sen, mistä ennen laskutettiin.
Mikä osa työstä tehdään tekoälyn kanssa ja mikä jää ihmisen harkinnaksi.
Tekoäly auttaa jokaisessa näistä, mutta se ei tee päätöksiä puolestanne. Nämä ratkaistaan johtamalla. Siitä työstä meillä on 30 vuoden kokemus.
Koulutus ei muuta tapaa tehdä työtä.
Kun ihminen palaa koulutuksesta työpöytänsä ääreen, mikään hänen ympärillään ei ole muuttunut. Samat järjestelmät, samat prosessit, sama kalenteri. Hän osaa nyt promptata, mutta mikään ei ohjaa tekemään työtä toisin.
Käyttötapa ei synny itsestään: se rakennetaan, sitä johdetaan ja sitä kehitetään. Kyse on ihmisistä, luottamuksesta, työn sisällöstä ja johtamisesta. Tätä työtä ei tee kouluttaja eikä sitä ratkaista promptaamalla. Sen tekee johto, tai se jää tekemättä.
- — Opettaa käyttämään työkaluja
- — Rakentaa yksilöosaamista
- — Jättää materiaaleja, joita ei avata
- — Haalistuu viikossa
- + Rakentaa uuden tavan tehdä työtä
- + Rakentaa organisaation kyvykkyyttä
- + Jättää infrastruktuurin, jota käytetään päivittäin
- + Kehittyy pysyvästi
Koulutuksen jälkeen teille jää materiaali, jota kukaan ei avaa. Muutoksen jälkeen teille jää tapa tehdä työtä, jota ihmiset käyttävät joka päivä.
Saatte organisaation, joka kääntää tekoälyn tuottavuudeksi.
Teknologian käyttöönotto on alku. Todellinen tuottavuus käynnistyy, kun myös organisaation tapa tehdä työtä, vastuut, päätöksenteko ja kulttuuri uudistuvat vastaamaan AI-aikakautta.
Ketä VAISTO palvelee?
VAISTO sopii organisaatioille, jotka tietävät, että AI-muutos on välttämätön, mutta joissa muutos ei ole alkanut tai ei etene.
Tahtoa on, mutta suunta puuttuu.
Ei AI-strategiaa, ei selkeää suuntaa, ei aikaa perehtyä. Tarvitaan kumppani, joka auttaa rakentamaan suunnan ja aloittamaan konkreettisesti.
AI on käytössä, mutta hyöty ei näy.
Lisenssit on ostettu, koulutukset pidetty. Kukaan ei oikeasti käytä AI:ta arjessaan. Organisaatiossa pyörii epämääräistä keskustelua, pelkoja ja vastarintaa. Tarvitaan joku, joka johtaa muutoksen läpi.
100–1 000 hengen B2B-palveluyritys tai julkisen sektorin asiantuntijaorganisaatio. Päätöksentekijä on toimitusjohtaja tai johtoryhmä. Muutostarpeen tunnistaa usein myös HR-johtaja tai kehityspäällikkö. Jos tunnistatte tilanteenne, aloitetaan keskustelusta.
Kolme tilannetta, joissa toimimme johdon kumppanina.
Jokainen organisaatio on AI-muutoksessa eri kohdassa. VAISTO tulee mukaan siihen, missä olette nyt.
Kun AI-muutosta ei vielä johda kukaan
Ei AI-strategiaa, ei sisäistä osaamista, eikä vielä selvää suuntaa. VAISTO tuo suunnan, ensimmäiset askeleet ja muutosjohtamisen kokemuksen. Tyypillinen aloitus on Johdon AI-arkkitehtuuri.
Kun AI-osaaminen on, mutta muutosjohtaminen puuttuu
On Head of AI tai CDO, mutta muutos ei näy organisaatiossa eikä tuloksissa. VAISTO tuo muutosjohtamisen osaamisen ja viestintäkyvyn sisäisen AI-osaamisen rinnalle.
Kun sisäinen AI-johto tarvitsee lisää kapasiteettia
Suunta on selvä, mutta käsiparit ja aika eivät riitä. VAISTO toimii kumppanina ja osana sisäistä AI-johtoa.
Johto johtaa muutosta parhaiten, kun se elää sitä itse.
Ennen kuin AI-muutosta voidaan johtaa organisaatiossa, johdon täytyy ottaa AI osaksi omaa työtään. Se ei tapahdu koulutuksella, vaan rakentamalla johdolle oma AI-ympäristö, joka sopii juuri heidän työhönsä.
VAISTOn takana on kokemus, joka ratkaisee.
Strategiat on helppo kirjoittaa. Todellisen muutoksen aikaansaaminen on toinen asia, ja se vie aikaa. Muutosjohtamista ei opi kirjoista, vaan johtamalla.
VAISTO syntyi yhdestä havainnosta: yritykset investoivat tekoälyyn, prosesseihin ja automaatioon, mutta työ tehdään silti samalla tavalla kuin ennen. Investointi ei nosta tuottavuutta, jos organisaatio ei uudistu sen mukana.
Tekoäly muuttaa strategiaa, päätöksenteon logiikkaa, työtehtävien sisältöä, johtamista ja yrityskulttuuria. Yritys, joka rakentaa tekoälyn vanhojen rakenteiden päälle, ei pysty kilpailemaan niiden kanssa, jotka uudistavat myös tapansa tehdä työtä.
Todellinen tuottavuusloikka alkaa vasta siitä, kun organisaatio ja strategia uudistetaan.
Olen johtanut organisaatioita 30 vuotta ja rakentanut kaksi yritystä nollasta markkinajohtajiksi, toisen 10 ja toisen 50 miljoonan euron liikevaihtoon. Olen johtanut 800 hengen organisaatiota pörssiyhtiössä sekä rekrytoinut ja kehittänyt lähes tuhat ihmistä.
Tiedän, miltä tuntuu istua johtoryhmässä ja ymmärtää, että muutos on välttämätön, mutta suunta ja seuraavat askeleet ovat vielä epäselviä. Tiedän myös, miten muutos viedään käytäntöön.
Jokainen suuri murros on lopulta ollut johtamishaaste. Tekoälymurros ei ole poikkeus.
Siksi VAISTO on olemassa.
Uudistunut organisaatio näkyy liiketoiminnassa.
Sivun alussa on kuusi päätöstä. Kun ne on tehty ja viety läpi, muutos ei jää organisaation sisäiseksi asiaksi. Tähän kumppanuudella tähdätään.
Kasvu ei vaadi yhtä paljon lisää ihmisiä
Liikevaihto kasvaa nopeammin kuin henkilöstömäärä. Tämä on ainoa tapa, jolla asiantuntijayrityksen kannattavuus paranee pysyvästi.
Myytte sitä, millä on arvoa ihmisen tekemänä
Asiakas ei enää maksa siitä, minkä hän tekee muutamassa minuutissa. Tiedätte, mistä laskutatte jatkossa ja mikä osa vanhasta tarjoamasta on menettämässä arvonsa.
Päätökset syntyvät nopeammin
Tieto on käytettävissä silloin, kun päätös tehdään, ei viikkoa myöhemmin. Nopeus on kilpailuetu, joka ei katoa.
Parhaat osaajat pysyvät
Osaajat hakeutuvat organisaatioihin, joissa työ on rakennettu tälle vuosikymmenelle. Vanhoilla työtavoilla rekrytointi kallistuu.
Uudistumisesta tulee pysyvä kyky
Tämä ei ole viimeinen murros. Organisaatio, joka on kertaalleen uudistanut tapansa tehdä työtä, tekee sen seuraavalla kerralla nopeammin ja halvemmalla.
Etumatka, jota on vaikea kuroa kiinni
Työkalut ovat kaikilla samat. Uudistunut organisaatio ei ole.
Rakenna kyky nostaa tuottavuutta.
Tekoäly ei muuta yrityksiä. Ihmiset muuttavat, kun heitä johdetaan oikein.
AI-muutos onnistuu, kun johto näyttää esimerkkiä ja vie muutoksen läpi koko organisaatioon. VAISTO on kumppani, jolla on kokemus siitä, miten organisaatiot oikeasti muuttuvat ja kasvavat. Autamme johtoa viemään AI-muutoksen läpi tavalla, joka näkyy tuottavuudessa.
AI-murros on johtamishaaste, ei teknologiahaaste. Tiedän kokemuksesta, mitä yrityksen johtaminen tarkoittaa ja miten epävarmuus käännetään voimavaraksi. Todellinen tuottavuus käynnistyy, kun henkilöstö ymmärtää muutoksen omassa työssään. Koska muutos koskee kaikkia, se on tehtävä yhdessä.